Blogin aloitus

Noniin, nyt sitte blogia jalalle. Suomalainen virtuaalilentäminen kun näyttää olevan hieman aallonpohjassa, tai ainakin ”julkisuudelta” piilossa, niin tehdään nyt asialle jotain. Blogissa siis tarkoitus kertoilla mitä virtuaalilentäminen on, siihen liittyvää terminologiaa ja softan esittelyä (lähinnä FSX).

Omalta osalta virtuaalipilotin hommat alkoivat 2.1.2015. Asentelin Steamin kautta Microsoftin Flight Simulator X:n, lähinnä koska se oli huomattavasti X-Planea edullisempi. Jälkikäteen ei ole tarvinut katua päätöstä, vaan ennemminkin on alkanut tuntumaan, että X-Plane on edelleen aika raakile. Harrastajat olivat jo jossakin määrin alkaneet siirtyä FSX:n puolelta X-Planeen ja Prepar3D:n, koska Microsoft lopetti FS-sarjan kehittämisen. Train Simulatorista tuttu Dovetail games osti kuitenkin Microsoftilta oikeudet FS-sarjan kehittämiseen ja joulukuussa pamahti Steamiin Dovetailin versio FSX:stä. Samalla FS-sarjan tulevaisuus alkoi taas näyttämään hieman valoisammalta. Siinä missä peruspaketti on aikalailla karvalakkiversio, niin pelkästään internetin ilmaisilla lisäosilla pelistä saa jo koukuttavan tekeleen. Ja jos taaloja riittää pistää pinoon maksullisten lisäosien ja tehokkaan raudan verran, niin kyllähän peli tarjoaa ihan törkeän hienoja maisemia.

FSX:ää lentelin alkuun ihan visuaaliselta pohjalta käsipelillä, kun ei mitään hajua mistään autopilottien toiminnasta ja sen sellaisesta ollut. Pikkuhiljaa homma vei kuitenkin mukanaa ja eteen tuli ”loputon suo” opittavaa. FS:n omilla oppailla oppii jo kohtalaisen hyvin asioita, mutta kun sitä pitää päästä siitä aidan matalimmasta paikasta, joten tuntikausia Youtube-videoita ja tekstipohjaisia oppaita. Ja pikkuhiljaa radioliikenne alkoi avautumaan, sekä autopilotti valkenemaan, sen jälkeen IFR-lentäminen ja ILS-laskeutuminen. 16.1.2015 rekisteröidyin VATSIMiin (koska se näytti paremmalta kuin IVAO). Ja 25.1.2015 liityin DLH Virtualin miehistöön.

Tähän päivään mennessä FSX:ssä on lentotunteja kirjattuna 80,9, josta yötunteja 16,5 ja laitelentoja (IFR) 7,5. Laskeutumisia on yhteensä 170, osa paremmin osa huonommin. VATSIMissä lentotunteja on 17,75 ja DLH:lle hyväksyttyjä lentotunteja on 5,34.

Tällä hetkellä lennän DLH:lle lentoja ”Offline-tilassa”, lähinnä sen vuoksi, että VATSIM-lentäminen kaipaa vielä opettelua moneltakin osin, enkä tahdo tosiharrastajia häiritä sekoilullani 😉