Ensikokemukset Dovetail Games Flight Schoolista

dgfs1
Haapavedeltä ilmaan ja hei, voimalaitoskin on saatu maailmaan. Tosin järvi on ”hieman” oudon kanttinen ja keskustakin turhan olematon. Mutta tsekkaas tuo puitten määrä, never in FSX

Eilen piti sen verran kiirettä toisen rakkaan harrastuksen, eli frisbeegolfin parissa, joten pääsin vasta tänään pikaisesti ”korkkaamaan” Dovetailin uutukaisen.

Kauheasti en ollut ennakkotestejä katsellut, enkä niihin huomiota kiinnittänyt, joten lähes ummikkona testiin.

FSX-sukuisuus näkyy FS:ssä vahvasti, onneksi käytettävyyttä on kuitenkin parannettu runsaasti ja valikot ovat erittäin näyttävät ja helppokäyttöiset. FS:n on tarkoitus olla eräänlainen houkutustuote, jolla saadaan uudet käyttäjät lentosimulaattorien maailmaan. Vakiona pelistä löytyy kaksi konetta Piper PA18 ja PA28. Lentäminen hieman poikkeaa FSX:stä ja tuntuu ehkä hitusen realistisemmalta, olematta kuitenkaan aivan niin äärimmäinen kuin X-plane. Toisaalta lentokäyttäytyminen välillä on jotenkin erikoistakin, joten pientä kehittämistä vielä moottori vaatinee tuolta osin.

dgfs2
Oulu by night. Varsin hyvälle näyttää yövalaistus.

FSX-sukuisuus on myös saanut ainakin Steamissä aikaan negatiivisten palautteiden vyöryn. Odotukset ihmisillä ovat olleet jotakin täysin utopistista. Kyseessä kun on modernisoitu versio FSX:stä ja vielä kohtalaisen nopealla aikataululla pienellä tiimillä, niin kyllä suurin osa paukuista on varmasti käytetty jo pelkäästää pelimoottorin modernisointiin. Kannattaisi muistaa että ensimmäistä kertaa FSX-perheessä ollaan 64-bittisen moottorin päällä, lisäksi moniytimisten suorittimien tuki on selkeästi parempi, kuin esimerkiksi FSX:ssä. AMD-käyttäjät siis varmasti peukuttavat. Ja mitä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa. Käyttäjien määrä lisääntyy, moottori kehittyy entisestää. Pieniä, joskin ajoittain rumiakin bugeja aletaan korjaamaan. Omalta osaltani väittäisin että vuoden 2017 lopulla Dovetailin Flight Simulator on selkeästi ykkönen lentosimulaattoreissa. FSX itsessään ei enää kehity, tuskin FSX::SE:kään, paukut lyödään tulevaan simuun. Prepad3D:n kehitys on todella hidasta, vielä pienempi tiimi kuin Dovetaililla. Ja P3D on kaiken lisäksi KALLIS ja edelleen 32-bittinen ja huonosti moniytimisiä prossuja tukeva. Vanhan kansan Intelistit taas naureskelee partaansa, mutta mitä siitä, toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä. Ja mitä tulee X-Planeen, niin silläkin omat puolestapuhujansa. Itse en näe X-Planessa edelleenkään potentiaalia FSX-sukuisten simujen korvaajaksi, se vain näyttää ja tuntuu ”purkkaviritelmältä”, lisäksi käyttöliittymä on jostain 90-luvun alusta. Mutta toki X-Planella silloin tällöin tulee lenneltyä, kai siinä tietyiltä osin on hyviäkin puolia, mutta en kyllä nyt tähään hätään keksi yhtäkään mainittavaksi asti. Flight School ja tuleva Simulator tuskin on mikään vapahtaja lentosimuissa, mutta jos yhtään ennakkotiedot paikkaansa pitää, niin oikeaan suuntaan ollaan menossa.